TalentAdore

Koulutus

Laurea-ammattikorkeakoulu – Työnantajamielikuva ratkaisee

Laurean henkilöstöjohtaja Tiina Päivärinne ja henkilöstöasiantuntija Markus Bergman kertovat blogissamme, miten tärkeää työnantajamielikuva on Laurealle ja siitä, miten he päätyivät vaihtamaan rekrytointijärjestelmänsä TalentAdoreen, vaikka vanhassa järjestelmässä ei ollut mitään merkittävää vikaa.

Laurea näyttää tietä korkeakoulukentällä

“Laurea on vahva korkeakoulukentän asiantuntijayhteisö. Yhteisöön kuuluu noin 7 800 opiskelijaa, 600 henkilökunnan jäsentä sekä yli 30 000 alumnia ja yhteisöllisyys onkin yksi Laurean toiminnan arvoperusteista. Koska Laurea toimii useiden korkeakoulujen tapaan pääosin julkisella rahoituksella, meille on erityisen tärkeää korostaa taloudellista vastuullisuutta. Haluamme olla tiennäyttäjiä ja mukana rakentamassa parempaa maailmaa.

Työn ja perhe-elämän yhdistäminen ja erilaisten elämäntilanteiden haasteiden ymmärtäminen on meille Laureassa tärkeää. Olemme jo pitkään ollut edelläkävijöitä korkeakoulukentällä, sillä etätyö on esimerkiksi ollut jo vuosia meille normaali ja hyväksytty työn tekemisen tapa. Seuraamme ennen kaikkea henkilöstömme aikaansaamia tuloksia ja olemme joustavia sen suhteen, missä ihmiset työskentelevät. Koulutamme esihenkilöitämme olemaan joustavia henkilöstön erilaisten elämäntilanteiden edessä. Meillä on myös poikkeuksellinen ikävapaa-etu, joka tarjoaa palkallisia vapaapäiviä ikääntyneille työntekijöille.

Meillä Laureassa työskentelee paljon Laureasta valmistuneita ihmisiä ja monet tekevät myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Laureassa. Moni myös päätyy tekemään lopputyön jollain tapaa Laureaan liittyvästä aiheesta”, Tiina kertoo.

Kova kilpailu asiantuntijoista korostaa työnantajamielikuvan tärkeyttä

Kun hyvistä hakijoista on pula, pitää organisaation näyttäytyä hakijoille erityisen houkuttelevana.

“Rekrytoimme luonnollisesti paljon opetushenkilöstöä sekä asiantuntijoita tutkimus- ja kehittämishankkeisiin. Opetushenkilöstöltä odotamme pedagogisia opintoja, mutta myös vähintään kolmen vuoden työelämäkokemusta. Lehtorit ovat alansa vahvoja ammattilaisia ja visionäärejä. He tulevat työskentelemään opiskelijoiden kanssa, jotka pääsevät työelämään vasta 3–5 vuoden kuluttua, joten lehtoreilla tulee olla näkemys siitä, miltä työelämä näyttää vuosien päästä.

Elämä korkeakoulukentällä on muuttunut merkittävästi viime vuosien aikana. Työ on moninaistunut ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-asiantuntijoista on kova kilpailu. Laurea menestyy kuitenkin kilpailun saralla hyvin, sillä henkilöstö koostuu kovan luokan osaajista. Yksi syy menestykseen on erinomainen työnantajamielikuva. Rekrytoidessa saamme aina hyviä työntekijöitä ja myös muut työnantajat ovat kiinnostuneita laurealaisesta osaamisesta. Se, että Laurean työntekijöiden joukosta etsitään kykyjä muualle, kertoo organisaation laadukkaasta asiantuntijuudesta”, Tiina kertoo.

“Laureassa rekrytoidaan paljon. Hakuja aukeaa vuosittain noin 100 ja joihinkin paikkoihin voi tulla jopa 100 hakemusta. Toisaalta on myös paikkoja, joihin on todella vaikea löytää tarpeeksi osaavaa tekijää. Näissä tilanteissa työnantajamielikuvan rooli korostuu vahvasti. Kun hyvistä hakijoista on pula, pitää organisaation näyttäytyä hakijoille erityisen houkuttelevana”, Markus sanoo.

Osaajayhteisö tukee hyvää työnantajamielikuvaa

“Meille tärkeitä asioita rekrytoinnissa ovat hakijaviestinnän sujuvuus rekrytointiprosessin aikana ja prosessin jouheva eteneminen. Pyrimme jatkuvasti myös parantamaan työnantajamielikuvaamme ja rakentamaan osaajayhteisöä eli Talent Communitya.

Samanaikaisesti, kun rekrytoimme parhaita osaajia taloon, olemme kiinnostuneita myös niistä kärkihakijoista, jotka sillä kertaa eivät tulleet valituksi. He voivat hyvinkin olla meidän tulevaisuuden työntekijöitä tai yhteistyökumppaneita. Kun valitsematta jääneet hakijat saavat erinomaisen hakijakokemuksen, se levittää positiivista sanomaa Laureasta, joka taas kehittää meidän työnantajamielikuvaa. Potentiaalisia valitsematta jääneitä hakijoita voimme kutsua myös liittymään osaksi osaajayhteisöämme.

Korkeakouluissa on varmasti aina haasteena lehtorien äkillisesti tulevat poissaolot. Poissaolotapauksissa on kaksi vaihtoehtoa: perua tunti tai löytää nopeasti sijainen. Me Laureassa hyödynnämme osaajayhteisöä muun muassa näissä äkillisissä sijaistustarpeissa”, Tiina summaa.

TalentAdoren vakuuttava demo johti järjestelmän vaihtoon

“Emme olleet oikeastaan edes etsimässä korvaavaa rekrytointijärjestelmää, vaan olimme periaatteessa tyytyväisiä sen hetkiseen ratkaisuun. Saimme kuitenkin TalentAdorelta demon, joka todella herätti kiinnostuksemme”, Markus kertoo.

“TalentAdoren demossa korostui erityisesti hakijaviestinnästä huolehtimisen helppous, työnantajamielikuvan kehittäminen sekä mahdollisuus hyödyntää tekoälyä rekrytoinnin apuna. Kuka ei haluaisi hyödyntää tällaisia mahdollisuuksia omassa rekrytoinnissaan?

Olemme olleet äärimmäisen tyytyväisiä järjestelmän tehokkuuteen ja mahdollisuuteen esimerkiksi integroida jo aiemmin käytössä ollut RecRight osaksi järjestelmää. TalentAdorella on myös runsaasti muita integraatiomahdollisuuksia. Kun kaikki tarvittavat työkalut löytyy yhdestä paikasta, se helpottaa ja tehostaa rekrytointia merkittävästi.

Järjestelmä huolehtii siitä, että rekrytoija hoitaa hakijaviestinnän tehokkaasti, joten on lähes mahdotonta jättää viestit vahingossa lähettämättä. Yksi suosikkiominaisuuteni on haastattelujen aikataulutus helposti ilman, että hakijaa tarvitsee yrittää tavoitella puhelimitse. Puhelimitse hakijasta voi toki usein saada jo hieman alustavaa kuvaa, mutta TalentAdoren kalenterin avulla hakijoiden ei tarvitse enää soitella iltaisin takaisin rekrytoijalle, jos päivällä ei ehtinyt vastata. Siinä säästyy aikaa ja vaivaa molemmilta osapuolilta”, Markus kertoo.

Hakijat antavat positiivista palautetta järjestelmästä

Kaikille, jotka vielä epäröivät ottaa TalentAdoren käyttöön haluan sanoa, että rohkeasti mukaan!

“Meillä on ollut TalentAdore käytössä nyt muutaman kuukauden ja hakijat ovat olleet todella tyytyväisiä. Hakijakokemuksemme keskiarvo on  4.3 / 5. Olemme saaneet hakijoilta palautetta, että TalentAdoren kautta lähtevät viestit ovat piristäneet päivää. Tämä on tietysti meille todella tärkeää ja ilahduttava asia kuulla. Näin helppoa työnantajamielikuvan kehittäminen voi parhaimmillaan olla! Kevään 2021 aikana olemme saaneet esimerkiksi tällaisen palautteen hakijaltamme:

“Kiitos mahdollisuudesta ja löydätte varmasti juuri oikean tyypin teidän tiimiinne! Ja vielä iso kiitos tuosta henkilökohtaisesta palautteesta, tästä on hyvä jatkaa työnhakua iloisella mielellä.”

Myös henkilöstömme on ollut tyytyväinen uuteen järjestelmään. Pääasiassa meillä järjestelmää käyttävät esihenkilöt ja HR-tiimi. Vaikka uuden järjestelmän käyttöönotto aiheutti ensin arkuutta, kaikki on mennyt kuitenkin hyvin ja pikku hiljaa kaikki ovat tottuneet sen käyttöön.

Kaikille, jotka vielä epäröivät ottaa TalentAdoren käyttöön haluan sanoa, että rohkeasti mukaan! Järjestelmän vaihto on aina haaste, mutta TalentAdoren käyttöönotto meni todella kivuttomasti. Meillä oli vaihdoksen aikana muutama rekrytointikin käynnissä, mutta vaihdos onnistui silti erittäin hyvin. Kaikki suunnittelusta toteutukseen oli saumatonta ja käyttöönoton jälkeen ilmenneet haasteet on ollut myös helppo hoitaa yhteistyössä TalentAdoren kanssa. Kaiken lisäksi järjestelmän käyttöön on hyvät ja selkeät ohjeet, joita on erittäin helppo seurata.

Tekoälyavusteisella hakijaviestinnällä myös valitsematta jääneet hakijat voivat jättää prosessin taakseen hyvillä mielin. Yhdelläkään organisaatiolla ei tulisi olla varaa menettää yhtään potentiaalista hakijaa huonon hakijakokemuksen vuoksi.”


Kuten Markus kertoi, rekrytointijärjestelmän vaihtamisen ei tarvitse olla vielä suunnitelmissa, mutta demo voi silti vakuuttaa. Pyydä meidän demo, niin vakuutamme myös sinut! Käy myös katsomassa Laurean avoimet työpaikat.